Suomessa on lukuisia yrityksiä, joissa tapaturmataajuutta on onnistuttu ratkaisevasti pienentämään, erityisesti ns. korkean riskin toimialoilla. Nollaa tapaturmaa vuodessa ei näissä enää pidetä mahdottomuutena. Ei edes siellä, missä tapaturmat ovat kuuluneet elämään ikään kuin itsestään selvyyksinä. Tässä muutamia esimerkkejä: Rovaniemen Kelkkatehdas, Stora Enso Imatra, Ovako. Kaikille näille on ollut yhteistä se, että turvallisuus on nostettu tärkeäksi asiaksi jokapäiväisessä tekemisessä. Ja että työkaverille voi tulla sanomaan, jos toinen huomaa tämän tekevän jotain mikä voi olla vaaraksi itselle tai muille. Palaute koetaan enemmän välittämisenä kuin huomauttamisena. Eikä palaute tarvitse aina tulla esimieheltä. Mikä parasta, monissa yrityksissä turvallisuuteen panostaminen on näkynyt myönteisinä muutoksina mm laadussa, yhteistyössä, viihtyvyydessä, työilmapiirissä.

Vaikka työturvallisuuteen on kiinnitetty enenevässä määrin huomiota viime vuosien aikana ja pitkällä aikavälillä tapaturmataajuuden trendi on ollut laskeva, kääntyivät luvut v. 2016 jälleen nousuun lähes kaikilla toimialoilla teollisuutta lukuun ottamatta (TVK tilastot). Työpaikkatapaturmien lisäksi työmatkatapaturmissa kehitys on ollut vielä selkeämmin huonompaan suuntaan.

Mielenkiintoinen alue on sitten ns. siisti sisätyö, jossa varsinaisen työn suorittamiseen ei liity kovin suuria riskejä. Näilläkin aloilla poissaoloa vaativia työtapaturmia kuitenkin sattuu jatkuvasti mm. kompastumisina, liukastumisina, kaatumisina, revähdyksinä. Ja monet näistä aiheuttavat pitkiä, useiden viikkojen, jopa kuukausien poissaoloja. Ja tietenkin isoja kustannuksia. Osaatko arvat, mikä näissä on ollut selityksenä, miksi tapaturma on sattunut? Suurimmassa osassa syy on sälytetty poikkeuksellisten sää- ja keliolosuhteiden piikkiin, joskus myös esimerkiksi kiinteistöosastolle tai kunnossapidolle kun eivät ole auranneet parkkipaikkaa tai hiekoittaneet käytäviä. Kuulostaako tutulta?