Innotiimi

Juha Lipponen | 20.06.2012 | Show comments 0
LinkedIn Tweet Share on Facebook

”Hyvä idea, sinähän voit toteuttaa sen”

pannuOlen viime aikoina pohdiskellut ihmisten motivoitumista erilaisiin asioihin, sekä omaa työuraa että eri ihmisten kanssa käytyjä keskusteluja peilaten. Kirjoitin aiheesta muutaman jutun joista tässä ensimmäinen:

Monille idearikkaille työntekijöille on liiankin tuttua tilanne, jossa hyvän idean esitettyään seuraava vaihe on se, että idean esittäjää pyydetään toteuttamaan tuon mainion idean sisältämä toimenpide, tuote tai palvelu. Tai, jos kyseessä on esimerkiksi uusi tuoteinnovaatio jota henkilö on ollut kehittämässä, usein kyseinen henkilö ajautuu liiketoiminta- tai tuotevastuulliseen rooliin uuden innovaation toteuttamisessa ja ylläpidossa.

Luontaisesti uusia asioita, mahdollisuuksia ja tulevaisuutta pohtivalle ihmiselle tällainen pyyntö on kuitenkin useimmiten motivaatiotasolla myrkkyä. Ei pelkästään sen vuoksi, että tuon pyynnön toteuttamisen sisältämä työmäärä usein lisätään kaiken sen työn päälle joka henkilöllä on jo ennestään. Olen jutellut useiden idearikkaiden ihmisten kanssa, jotka mieluummin sanovat pitävänsä ideansa jatkossa omana tietonaan juuri tästä syystä.

Mutta vaikka henkilölle varattaisiinkin aikaa ja resursseja tuohon uuden tuotteen tai liiketoiminnan ylläpitotehtävään, on se silti monille innovaattorityypeille epämotivoivaa. Mistä se voi johtua? Onhan kyseessä usein firman paras asiantuntija ko. innovaation suhteen ja itse aihe on innovaattorille usein se "oma lapsi".

Selityksen tähän tarjoaa omalta osaltaan meidän luontaiset ajattelutapamme: Innovaattorityypit ovat usein ajattelussaan tulevaisuuteen ja uusiin mahdollisuuksiin suuntautuneita N-tyyppejä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Myers%E2%80%93Briggs-tyyppi-indikaattori). Heille tuotteen tai liiketoiminnan ylläpitoon, troubleshootingiin tms. keskittyvä tekeminen on kaukana omasta innostusalueesta. Sellaiseen tekemiseen sopivin ajattelutyyli on S, jolle tärkeää on tämä hetki ja tosiasiat. Vielä kauemmaksi omalta motivaatioalueelta mennään, mikäli kyseinen henkilö on NP-tyyppiä; P-tyypin vahvuuksiin kuuluu innovointiprosessien alkuvaiheessa erittäin hyödyllinen joustavuus ja improvisointikyky, ei niinkään J-tyypille tyypillinen järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus - eli ominaisuuksia joista on hyötyä juuri tuotteen tai liiketoiminnan ylläpitotehtävässä.

Eli: Kun organisaatiossasi on lahjakas innovaattori ja hän tekee hyvää työtä uusien tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintojen luomisessa, anna hänelle mahdollisuus jatkossakin saada vastaavanlaisia haasteita. Eli tehdä edelleen kaikenlaista uutta. Älä automaattisesti työnnä häntä omien "luomustensa" toteutus- ja ylläpitotehtäviin.



Tagit

Ideoiden kypsyminen Ihmiset Innovaatiokyky Innovatiivisuus Kehityshanke Keksiminen Keksintö LTA - Luontaisten taipumusten analyysi MBTI


0 kommenttia


Kommentointi edellyttää sisäänkirjautumista.